Rukouksen talo on innostanut ja yhdistänyt Sääksmäen seurakunnassa. Pienestä kipinästä on syttynyt vireätä rukousta paikkakunnan ja oman seurakunnan puolesta.
Aloite lähti seurakuntalaisista, yksi heistä on Terttu Hautala.
‑ Näimme erään ystäväni kanssa ilmoituksen Rukouksen talon ohjaajakoulutuksesta ja lähdettiin mukaan.
Siitä jäi into itämään. Lopulta he ottivat yhteyttä seurakuntaan ja saivat käyttöön kerhotilan.
‑ Aloitimme keväällä 2010. Alkuun rukoiltiin sunnuntai-iltaisin. Myöhemmin alkoivat kerran kuussa raamattuillat ja tänä keväänä rukousaamut torstaisin.
‑ Rukoilemme paikkakunnan ja nuorten puolesta, seurakunnan työntekijöiden puolesta, yleisiä asioita ja jokaisen omia aiheitakin.
Kesällä pidettiin Kristiina Tanhua-Laihon johdolla kurssi Seurakunta ylistää. Siitä innostuttiin muihinkin Rukouksen talon ohjelmaan kuuluviin kursseihin. Nyt on menossa Seurakunta rukoilee.
‑ Yllätys oli suuri, kun mukaan tuli 45 ihmistä, Terttu iloitsee.
‑ Olemme ihmeissämme miten työ on avautunut. Innolla odotamme mihin tämä johtaa.
Toiminta on maallikkovastuulla. Ryhmä kattaa omat kulunsa ja jos jotain jää, se annetaan diakoniatyölle.
‑ Teemme tätä yhdessä ja porukalla, kukaan ei istu yleisönä. Yhdessä tekemisessä on siunaus.
‑ Täällä on nähty, että pienten alkujen päivät ovat tärkeitä. Ei tässä tarvitse olla taitava rukoilija, kunhan ollaan uskollisia, Terttu sanoo.
Työtä on viety eteenpäin koko ajan työntekijöiden kanssa neuvotellen. Taustatukena on rukoustyöstä vastaava pastori Maarit Kuusisto.
‑ Rukouksen talo on ollut siunattu asia. Hienoa, että se on avoin ja elävä ryhmä. Kynnys on pysynyt matalana, sinne voi tulla rukoilemaan, pyytämään rukousta, tunnustelemaan onko tämä minun paikkani.
‑ Tämä on tässä ajassa tarpeellista toimintaa. Moni etsii mistä saisi tukea hengelliselle kasvulleen, Rukouksen talo on siihen yksi hyvä paikka. Sinne voi tulla kysymysten kanssa.
‑ Sitoutunut rukous oman paikkakunnan puolesta on hienoa vastuunkantamista.
Rukouksen talon ohjaajakoulutus 5.-6.10.2011
evko.fi