EVKO kouluttaa ja varustaa
Kansan Raamattuseuran Evankelioimistyön koulutusokeskuksen eli EVKOn työnäky on liikkeellä oleva, tavoittava ja avoin seurakunta. Haluamme viedä evankeliumia ihmisille niin, että he voivat elää siitä itse ja välittää sitä myös toisille. Koulutus antaa pitkospuita kasvussa aikuiseen uskoon.
Tarjoamme seurakuntien käyttöön pitkäjänteistä ja monipuolista koulutusta, jonka kautta seurakuntalaiset voivat löytää paikkansa Jumalan työtovereina. Kurssit toteutetaan yhteistyössä seurakuntien kanssa.
Työn päämäärä on varustaa kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen (Ef. 4:12-16). Tavoitteena on viedä evankeliumin ilosanoma lähelle ihmistä ja rohkaista ihmisiä mukaan työhön omilla lahjoillaan.
EVKOn yhteydessä toimivan KRS:n työalueena ovat mm. lyhytaikaiset lähetysprojektit, suhteet Baltiaan ja Inkerin kirkkoon. Ikäihmisille suunnattu järjestää mm. täydennyskoulutuskursseja ikäihmisten parissa työskenteleville.

Tutustu myös tarjontaan
|
Samalla viivalla -koulutus 7.-8.2.2012
 Kurssi on kehitetty seurakunnan avuksi niin, että jokainen sen jäsen voisi toimia ja elää kutsumuksensa mukaisesti omalla palvelupaikallaan Jumalan hänelle antamia lahjoja käyttäen.
|
|